Työelämäni muuttui täysin 1501 päivää sitten. Minusta tuli lähes täysin etätyöläinen. Olenko onnellisempi nyt etätyöläisenä? En välttämättä. Toki minulla on enemmän vapaa-aikaa, kun pääsin eroon 45 kilometrin työmatkasta.
Mitä olen menettänyt? Lähikontaktit kollegoihin, työtä tauottavan höpöttelyn ja huonot läpät ennen palavereiden alkua. Ihminen on laumaeläin. Siinä on jotain erityistä, kun näkee oman heijastuksensa toisen silmissä.
Rupattelut kahvikoneella ovat vaihtuneet yksin metsässä kävelyyn. Ajatukset poistuvat hetkeksi työstä, mutta työn ja arjen haasteita ei voi purkaa metsän eläimille. Metsässä voi huutaa, mutta kukaan ei kuule.
Pienet mikrotauot unohtuvat, kun ei ole kollegoita ympärillä. Se heikentää palautumista työpäivän aikana. Tuntuu, että on vaikea tietää, kuinka kollegoilla oikeasti menee. Työn tauottaminen ja työkuorman seuranta jää yksilön omalle vastuulle.
Jatkuvaan kotona istumiseen kyllästyy, mutta toimisto tuntuu liian kaukaiselta ajatukselta. Työskentely lähikirjastossa ja kunnan etätyöpisteessä ovat tuoneet arkeen vaihtelua.
Kun aloitin työni IT-alalla, opin asiantuntijuutta kuuntelemalla ja oppimalla muilta. Olin avokonttorissamme jatkuvasti valppaana. Keräsin valtavan määrän hiljaista tietoa, jota en oppisi etätyöläisenä. Mietin opiskelijoita, jotka tulevat nyt koulusta työelämään. Miten he sopeutuvat tähän uuteen työmaailmaan?
Kaikissa yrityksissä kaivataan etätyön kehittämistä ja sääntöjä. Säännöissä voidaan määritellä esimerkiksi käytettävät viestintäkanavat, etäpalavereiden käytännöt, kuinka töiden edistymistä seurataan ja mitä työvälineitä työntekijällä on käytössä kotonaan.
Monissa yrityksissä on otettu käyttöön tapa, jossa kutsuja ilmoittaa etäpalaverin osallistumistason: kuunteleva, osallistava tai seurattava. Tällöin osallistuja osaa varautua palaveriin oikealla asenteella ja on valmiina osallistumaan, eikä esimerkiksi istu autossa.
Etäpalavereissa kameroiden käyttöä tulisi suosia. Niiden käytöstä voi mainita erikseen palaverikutsussa. Mikrofonia voi pitää jatkuvasti auki, kun osallistujia on vähän. Silloin keskustelu on sujuvampaa.
Yleinen rupattelu saattaa jäädä pois etäpalavereiden alusta, koska se koetaan hyödyttämäksi. Keskittyminen vain oikeaan asiaan syö yhteisöllisyyttä. Kannattaa varata aikaa vapaalle keskustelulle. Palaverin vetäjän tehtävä on huolehtia osallistujien keskittymisestä ja jaksamisesta. Se ei ole yhtä helppoa kuin kasvokkain. Pitkät kokouksia kannattaa tauottaa, jotta kaikki saavat hetkeksi nousta ja hengähtää.
Vuorovaikutuksen määrä vaihtelee työtehtävittäin. Joillakin viikon kalenteri täyttyy palavereista, itsenäisemmissä työrooleissa tapaamiset ovat harvassa. Jatkuva kirjallinen viestintä johtaa joskus väärinkäsityksiin. Viestien sävyä, sarkasmia ja vitsejä on vaikea tulkita. Kaikille pitää tarjota mahdollisuus kollegoiden kanssa keskusteluun ja yhteiseen kehittämiseen.
Sosiaaliset tilanteet syntyvät hymyilystä, nyökkäilystä, pään pudistelusta, keskeyttämisestä ja toisen puheeseen tarttumisesta. Sanaton kommunikaatio ei välity samalla tavalla verkon ylitse. Sen vuoksi omat ajatukset kannattaa esittää mahdollisimman selkeästi. Työkaveria voi kehua avoimesti, kun siltä tuntuu. Joissain yrityksissä on jopa erillinen viestintäkanava työkaverien kehumiseen.
Etätyöpäivän päätteeksi tarvitsemme selkeän siirtymän työelämästä vapaa-aikaan. Vartin pituinen lenkki korttelin ympäri voi auttaa irtautumaan työajatuksista. Vapaa-ajan harrastusten kannattaa olla täysin vastakkaisia, mitä työpäivän aikana tekee. Minulla keho huutaa liikettä ja tekemistä.
Korona-aikana vahvistunut motto pätee yhä: Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, myös työelämässä.