Olen innokas podcastien kuuntelija. Kuuntelen viikoittain erilaisia viihde- ja asiaohjelmia. Ohjelmat upottavat keskusteluun muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Löydän niiden avulla kiinnostavia elokuvia katsottavaksi ja pelejä pelattavaksi, saan asiantuntijoiden vinkkejä eri aiheisiin ja pysyn ajan tasalla tekniikan kehityksestä.
Tämä on podcastien ja Youtuben suola. Ammattilaiset ja harrastajat voivat kertoa omasta harrastuksestaan tai työstään pienellekin kuulijakunnalle. Vastaavaa sisältöä ei ole tarjolla suurissa mediapalveluissa. Olen löytänyt internetin sisällöntuottajista monenlaisia kiinnostavia persoonia ja huippuasiantuntijoita.
Vuonna 2005 Apple julkaisi iTunes-sovellukseen ominaisuuden podcastien lataukseen tietokoneelle, josta ne pystyi siirtämään iPodiin kuunneltavaksi. Löysin podcastit hieman myöhemmin, kun lähdin ulkomaille opiskelemaan. Podcastien tuotanto oli silloin vahvassa kasvussa. Niitä alettiin tuottaa myös videoituina, koska Youtube oli vasta alkutaipaleella.
Oma suosikkipodcastini oli video-podcast, jossa kolme kaverusta arvioi elokuvia, pelejä ja tv-sarjoja. Ohjelmaa tuotti pieni televisioyhtiö, jolla oli pienelle harrastajajoukolle suunnattu digitaalisia lähetyksiä. Elokuva- ja peliaiheiset kanavat eivät olleet vielä niin suosittuja kuin tänä päivänä. Yhden sarjan juontajan podcasteja kuuntelen yhä 16 vuotta myöhemmin.
Parhaassa tapauksessa löytää henkilön, jolla on samanlainen ajatusmaailma ja voi seurata hänen suosituksiaan. Monella osaajalla on halu tietotaitonsa jakamiseen. Asiantuntijoiden keskusteluista olen saanut vinkkejä työelämään, tietoturvaan ja digitaalisten työkalujen käyttöön. Olen löytänyt minua kiinnostavia elokuvia, pelejä ja tuotteita.
Podcasteja on saatavilla useista aiheista maksullisissa ja ilmaisissa palveluissa. Aiemmin ohjelmia tuotettiin pääosin mainostuloilla. Lyhyet mainoskatkot kuultiin juontajien äänellä. Muun muassa Netflix mainosti vahvasti DVD-levyjen tilauspalvelua ja myöhemmin suoratoistopalvelua.
Nykyään mainostajia on vaikeampi löytää. Podcastien tuottajat ovat ottaneet mallia suoratoistajilta, jotka saavat lahjoituksia seuraajiltaan. Kuuntelijat voivat tukea suosikkisisältöään tilauspalveluiden kautta. Tällaista palvelua tarjoaa esimerkiksi Patreon-yritys. Patron tarkoittaa englanniksi tukijaa.
Jatkuvan etätyön myötä podcastit ovat minulle loistava kumppani lounastauoilla ja happihyppelyillä. Ne ovat myös keino englannin kielitaidon ylläpitämiseen. Olen oppinut niiden avulla hyödyllistä työelämän sanastoa.
Tässä muutamia suosikkipodcastejani:
- The Filmcast
- DLC – A Video Game Podcast
- Herrasmieshakkerit
- Conan O’Brien Needs A Friend
- Giant Bombcast
- Serial kausi 1