Salasanojen muistaminen on tuskallista. Pahinta on, ettei nykyään tahdo muistaa, mihin nettipalveluihin on luonut tunnukset.
Tähän tuo suuren avun avoimeen lähdekoodin perustuva Keepass-sovellus. Sinne voi näppärästi tallentaa omat salasanansa. Salasanat tallentuvat tietokantatiedostoon, jota voi säilyttää esimerkiksi pilvipalvelussa. Se on mahdollista suojata Master-salasanalla, avaintiedostolla tai niiden yhdistelmällä. Keepassin uudemmat versiot käyttävät AES-salausta.
Advanced Encryption Standard on salausmenetelmä, joka salaa ja purkaa datan usean kierroksen läpi. Menetelmää pidetään murtamattomana. Yhdysvaltain hallinto ja monet muut maat käyttävät sitä luottamuksellisten tietojen suojaamiseksi. Purkamisen ainoa menetelmä on raaka voima, joka veisi supertietokoneiltakin kymmeniä vuosia.
Olen itse käyttänyt Keepassia vuoden ajan ja pitänyt siitä kovasti. Salasana tulee vaihdettua huomattavasti useammin, kun ne voi tallentaa kätevästi palveluun. Peukutan! En ole vielä tutustunut epävirallisiin mobiiliversioihin, mutta aion kokeilla niitä seuraavaksi.
Vastaa